Koronavirusepidemia vaati erinomaista hoitotyön johtamista

Johtava ylihoitaja Marja Renholm sai syksyllä 2020 Venny Snellman -tunnustusapurahan erityisesti koronavirusepidemian aikaisesta toiminnastaan.

Koronavirusepidemia vaati nopeita ratkaisuja, ohjeistuksia ja henkilöstöjärjestelyjä. Marja Renholmin vastuulla on ollut hoitohenkilökunnan sijoittuminen koronaviruspotilaita hoitaviin yksiköihin. Hän on ollut mukana kehittämässä myös koronavirusnäytteenottoon drive in -pisteitä sekä osallistunut hoitotyön edustajana HUSin, Uudenmaan kuntien sekä Erva-alueen pandemiakoordinaatioryhmiin.

”Koronatilanteen eskaloiduttua keväällä, henkilökunta osoitti vahvaa ammattitaitoa ja ketteryyttä siirtyä työskentelemään koronaviruspotilaiden hoitoon. Ilman osaavaa ja sitoutunutta henkilöstöä emme olisi selvinneet niin hienosti vuodesta 2020”, Renholm sanoo.

Koronavirusepidemia on vaatinut hoitotyön johtajilta kykyä muutosjohtamiseen sekä jatkuvan muutosvalmiuden ylläpitämistä. Renholm on ollut mukana suunnittelemassa muun muassa tarvittavaa koulutusta koronaviruspotilaiden hoitoon, suojautumisohjeita sekä yhtenäisten käytänteiden luomisessa, joilla varmistetaan laatu ja potilasturvallisuus. Myös yksiköiden esimiehet tarvitsivat ohjeita ja tukea päivittäisjohtamiseen esimerkiksi työvuorosuunnitteluun, uusien hoitajien perehdyttämiseen ja muuttuvien ohjeiden toteuttamiseen.

”Meillä HUSissa on tosi hienoja esimiehiä ja he ovat pystyneet nämä muutokset hyvin johtamaan yksiköissään. Toki keväällä pandemian alussa tuntematon virus pelotti ja tiedon lisääntyessä opittiin yhdessä uusia toimintatapoja. Kaikki muutosjohtamisen ja viestinnän opit auttoivat tässä”, Renholm sanoo.

Venny Snellman -tunnustus myönnetään vuosittain rohkeasta, uutta luovasta ja tuloksellisesta toiminnasta hoitotyön kehittämiseksi. Sen jakaa Sairaanhoitajien koulutussäätiö SHKS.